Tyhjensin itseni.

Paino 66,1. 400 g enemmän kuin eilen. Tuo harmittaa mutta tuo on kuitenkin kohtuullista verrattuna edellisiin kertoihin.

Tänään jatkan painonvartijoiden opastuksella ja tartunkin pian aamupalaan.

Voitto tämäkin?! Aion syödä tänään normaalisti eilisestä repsahduksesta huolimatta. Enkä jaksa miettiä näitä asioita. hmmmm. voitto tuokin? Yleensä kun päässä pyörii vain kauhea kalori mylly ja pelko milloin seuraava kohtaus iskee? Toivottavasti tämä ei kuitenkaan ennusta pahaa sillä reissua pukkaa tästä päivästä alkaen. Reissuthan ei minulla tunnetusti onnistu ja niiden jälkeen elämä on taas todella kurjaa.

Toivon.

 

Olen täynnä. Täynnä herkkuja. Täynnä elämäni. Täynnä tyhjää oloa.

 

Tänään se taas tapahtui. Pari sujuvaa päivää takana ja tänään taistelin, taistelin kuin naaras leijona kohtausta vastaan mutta silti se sai vallan.

Ja tässä ollaan. Puolessa toista tunnissa olen ahminut: ison kupillisen muroja, neljä näkkäriä päällysteineen, 6 jäätelöä ja pussillisen karkkeja. Tätä ennen  vohveleita. Tiedän että huomenna on jälleen henkinen helvetti irti ja pelkään sitä oloa!!! Silti, piru olkapäälläni huutaa vain huutaa "lisää, lisää, lisää! Anna mennä luuseri. Minähän sanoin ei sinusta mihinkään ole, haa, haa" Pakastimessa on lapsen synttäreille leivottuja suklaa muffinsseja. Jos sellaisen vielä... tiedän jo että se yksi ei riitä mihinkään. Paljonko tänään vielä vedän? Pitäisikö oksentaa? En halua. Irtokarkit on niin hankalia oksentaa. Laksatiiveihin on lienee pakko turvautua.

 

AHDISTAA!!!

Tiedän että vaikka mitä sirkus temppuja tekisin niin paino on huomenna jälleen kaksi kiloa vähintään enemmän. Miksi tuhoan itseäni? Miksi rakennan tämän henkisen helvetin? Ja miksi edes tuo tietoisuus huomisesta tuskasta, ei saa tätä poikki?! Mikä minussa on vikana? Miksi olen näin heikko? Huominen ahdistaa mutta samalla tiedän että tämä syöminen ei ole tältä päivältä vielä ohi.

Tänään ajattelin että ennemmin synnyttäisin vaikka joka päivä. Kärsin hammaskivusta, migreenistä vaikka mistä kuin siitä henkisestä helvetistä minkä huomenna kohtaan. Ottakaa joku tämä tauti pois minusta!  

Aamu.

Heräsin juuri ihan ihmeellisten unien joukosta: synnytin ja ja odottelin suolen tyhjennystä supistusten lomassa. Olin rauhallinen vaikka tiesin mikä kivun ja tuskan taival on edessä. Olisin halunnut katsoa unen loppuun <3 pakko oli kuitenkin herätä sillä kello on jo puoli kymmenen ja lapset ovat olleet hereillä vaikka kuinka kauan.

Aamulla kävelen vessaan, tulee vain pissiä ja sen myötä valtava pettymys: pitääkö minun mennä vaakaan ilman ulostusta? Apua! Mitä vaaka näyttää? Söin eilen! Söin kaksi lämmintä ruokaa, aamupalan ja välipalan. Iltapalaksi vielä puuroa ison annoksen! Puuron jälkeen edellisen kirjoituksen jälkeen availin jääkaappia ja söin vielä päivän salaattijämän pois. Söin siis hirveästi! Joten... ilman ulostusta elimistössäni on paljon massaa nostamaan vaakan lukemia  Toisaalta kelaan mielessäni -kuten aina aamuisin- mitä söin eilen ja totean että ensimmäinen päivä viikkoon kun en laittanut suuhuni mitään herkkua! Eilinen oli päivä jolloin en oksentanut, enkä ottanut laksatiiveja. Siis eilinen oli voiton päivä! Uskomatonta, edellisestä täysin herkuttomasta päivästä on jo viikko. Ehkä perjantaista tulee oma onnen & onnistumisen päiväni! Tosin edellisenä perjantaina en syönyt muuta kuin pikarin jogurttia ja ulostin.

Menen vaakaan. PELOTTAAAAAAA! Vaaka näyttää 65,9. Siis, mitä?! Hieraisen silmiä. 400 grammaa vähemmän kuin eilen vaikka sitä edeltävänä päivänä oksensin ja ulostin! Outoa. Mieleni muuttuu positiivisemmaksi. Vaikka painoa pitäisi saada vielä viisi kiloa pois. Laitan itselleni ja lapsilleni aamupuuron tulemaan. Päätän syödä tänään monesti ja terveellisesti. Kunpa vain pääsisin tästä helvetistä eroon! Samalla pelkään jo syömistä. Kalorit alkavat paukkua heti aamusta. Vain 1300 käytettävissä. Muistutan itseäni että en laske kaloreita! Nyt seuraan vain painonvartijoiden ohjeita, syön monesti ja kunnollista ruokaa. Mielessä huutaa pieni piru: "et saa syödä yhtään herkkua, hah et onnistu, et niin onnistu! On tämä ennenkin nähty! Päivä paistaa ja jäätelö tekisi hyvää. Et onnistu! Et onnistu!" Samalla tuo pirulainen lyö minua ruoskalla. Minua suututtaa!!! Ja tänäänhän minä onnistun! Normaali elämä etsin sinut takaisin!

Nälkä.

Onnistunut päivä, yhtäkään herkkua en ole naamaani tunkenut vaikka mieli tekisi valtavasti. Tilaisuus tekee varkaan. Koti on hiljainen, mies ei ole kotona ja lapset nukkuu. Mikäs tämän oivallisempi tilaisuus palkita itsensä... niin mistä?! Herkuihin ja ahmintaan lankeaminen ei todellakaan ole palkitsevaa. Siitä seuraa henkinen helvetti, niin järkyttävä että se saa puistattavia ajatuksia mieleen. Elämän halua katoaa. Ahminta kohtausta seuraa väistämättä lenkkeily, ulostus ja tällä viikolla ohjelmaan tullut oksennus. Tähän ajaa paniikki painon noususta jolle on vahva peruste: painoni on noussut lyhyessä ajassa, noin kuukaudessa jopa 6 kiloa ahmintakohtauksien myötä. Tilanne joka ajoi minut todellisen hätähuudon partaalle oli kahdessa päivässä ahmittu 5 kiloa painoa. Olin umpikujassa.

Aloitin hoidon ammattilaisen avulla sairauttani vastaan hiljattain. Ensimmäiseltä kerralta hoito ohjeeksi sain kirjata ylös tunteitani ennen syömistä ja syömisen jälkeen. Tein sitä muutamana päivänä ja se oli todella rankkaa jota en olisi uskonut. Kirjaaminen kuitenkin jäi ja ahminta kohtaukset saivat vallan. Tänään sain uusia neuvoja: säännöllinen ruokailu, normaalia ruokaa, tunnepäiväkirjaa... kalorien laskenta pois. Tätä yritän tästä päivästä alkaen noudattaa ja toivon onnistuvani.

Tämä päivä on siis sujunut hyvin. Olen syönyt normaalisti. En tosin niin monta kertaa päivässä kuin pitäisi mutta kuitenkin ruokaa ja niin että tästä on taistelu hyvä aloittaa!

Pelottaa.

Pelottaa se että tämän kirjoituksen suljettua en hallitse itseäni.