Olen täynnä. Täynnä herkkuja. Täynnä elämäni. Täynnä tyhjää oloa.

 

Tänään se taas tapahtui. Pari sujuvaa päivää takana ja tänään taistelin, taistelin kuin naaras leijona kohtausta vastaan mutta silti se sai vallan.

Ja tässä ollaan. Puolessa toista tunnissa olen ahminut: ison kupillisen muroja, neljä näkkäriä päällysteineen, 6 jäätelöä ja pussillisen karkkeja. Tätä ennen  vohveleita. Tiedän että huomenna on jälleen henkinen helvetti irti ja pelkään sitä oloa!!! Silti, piru olkapäälläni huutaa vain huutaa "lisää, lisää, lisää! Anna mennä luuseri. Minähän sanoin ei sinusta mihinkään ole, haa, haa" Pakastimessa on lapsen synttäreille leivottuja suklaa muffinsseja. Jos sellaisen vielä... tiedän jo että se yksi ei riitä mihinkään. Paljonko tänään vielä vedän? Pitäisikö oksentaa? En halua. Irtokarkit on niin hankalia oksentaa. Laksatiiveihin on lienee pakko turvautua.

 

AHDISTAA!!!

Tiedän että vaikka mitä sirkus temppuja tekisin niin paino on huomenna jälleen kaksi kiloa vähintään enemmän. Miksi tuhoan itseäni? Miksi rakennan tämän henkisen helvetin? Ja miksi edes tuo tietoisuus huomisesta tuskasta, ei saa tätä poikki?! Mikä minussa on vikana? Miksi olen näin heikko? Huominen ahdistaa mutta samalla tiedän että tämä syöminen ei ole tältä päivältä vielä ohi.

Tänään ajattelin että ennemmin synnyttäisin vaikka joka päivä. Kärsin hammaskivusta, migreenistä vaikka mistä kuin siitä henkisestä helvetistä minkä huomenna kohtaan. Ottakaa joku tämä tauti pois minusta!